Ensin
VMPK:n jäseneksi
Aluekerhon jäseneksi ei liitytä suoraan, vaan
Veteraanimoottoripyöräklubin jäsenyyttä anotaan
ensin VMPK:n johtokunnalta. Kun VMPK:n johtokunta on hyväksynyt
henkilön jäseneksi, hän voi kirjautua myös johonkin
aluekerhoon.
Sitten kirjautumaan Savon konepyöräilijöihin
Aluekerhomme perustettiin vuonna 1995. Kerholaiset
entistävät ja kunnostavat vanhoja moottoripyöriä sekä
ajavat niin vanhoilla kuin uusillakin moottoripyörillä.
Moottoripyöriä on kerholaisilla kymmeniä eri merkkejä,
joiden ikäjakauma yltää 1920-lukulaisista aivan
uusimpiin malleihin. Kerhossamme on myös henkilöitä,
jotka eivät omista moottoripyörää. Mukana
toiminnassamme on eri ikäisiä miehiä ja naisia
lukuisilta eri ammattialoilta.
Toiminta aluekerhossa
Syyskokouksessamme vahvistamme tulevalle vuodelle
toimintasuunnitelman jonka mukaan järjestämme kesäisin
retkiä ja ajeluita. Näillä retkillä ajelemme
vanhoilla moottoripyörillämme välillä pysähtyen
ruokailemaan ja nauttimaan luonnonrauhasta tai
katselemaan kaupungin vilinää. Pyrimme järjestämään
joka vuosi retken myös ulkomaille. Lisäksi pyrimme ylläpitämään
yhteistoimintaa muiden aluekerhojen kanssa. Olemme
mukana erilaisissa perinnenäyttelyissä, rompepäivillä
ja muissa harrastukseemme liittyvissä tapahtumissa.
Vanhojen moottoripyörien
harrastusta aloitteleville löytyy aluekerhostamme apua.
Jäsenillämme on runsaasti erilaista alan osaamista ja
tietoa moottoripyöräilystä ja pyörien entisöinnistä.
Tietoa vanhoista moottoripyöristä löytyy myös pääkerhomme
VMPK:n kirjastosta. VMPK järjestää entisöintikursseja,
ja pienimuotoista kurssitoimintaa on myös
aluekerhollamme.
VMPK:n päätapahtuma on
vuosittain eri paikkakunnilla yhteistyössä
aluekerhojen kanssa toteuttama Veteraaniralli,
joka kokoaa yli 1000 osanottajaa pyörineen viettämään
kesäistä viikonloppua yhteisen harrastuksen parissa.
Kuopiossa Veteraaniralli järjestettiin vuonna
1998.
Jäsenanomus
VMPK:n johtokunnalle siis
Liity jäseneksi VMPK:hon ja kirjaudu aluekerhoomme, jos
vanhat moottoripyörät kiinnostavat. VMPK:n jäsenmaksu
on 25 € + ensimmäisen vuoden kirjautumismaksu 20 €.
Jäsenyyteen sisältyy aluekerhon jäsentiedotteet
ja kuudesti vuodessa ilmestyvä Huimapyörä-lehti,
kerhokirjaston käyttöoikeus, tiedot muiden jäsenten
kalusto- ja yhteystiedoista jäsenrekisteristä ja
mahdollisuus vaikuttaa VMPK:n ja aluekerhojen toimintaan
niiden kokouksissa. VMPK:iin liityt jäsenanomuslomakkeella,
jonka saat SKP:n taloudenhoitaja Sanna Laitiselta
(yhteystiedot alla) tai VMPK:n jäsenkirjurilta tai
VMPK:n kotisivulta (ks. Linkit/VMPK)
Aluekerhon vapaaehtoinen kannatusmaksu on vaatimattomat
10 €, jolle saat runsaasti vastinetta osallistumalla
kerhomme rientoihin!
Tilinumero
kannatusmaksulle 460017-431921
Laita nimesi,
osoitteesi, puhelin numero ja mahdollinen sähköpostiosoitteesi maksaessasi viestiin niin
taloudenhoitaja tietää keneltä maksu on tullut
Kiitos!
Lisätietoa
kerhostamme saat kerhosihteeriltämme:
Markku Huovinen 044-545 9390
markku.huovinen(ät)gmail.com

Klikkaa kuvaa
Taloudenhoitajaltamme:
Sanna Laitinen, puh. 040 - 566 2225, .sannalaitinen(at)hotmail.com
Japsistarat yhteyshenkilö:
Tapio Rytkönen, puh 017-3611928
Kotisivujen päivitys
Markku Huovinen, puh. 044 - 545 9390,
markku.huovinen(at)gmail.com
Huomioi sähköpostissa (at) muuta se @ merkkiin
Lähetä
palautetta tai kysymyksiä kerhomme toiminnasta
Tervetuloa mielenkiintoisen harrastuksen ja mukavien
ihmisten pariin! Päivitetty 26.2.2011
|