Moottoripyörän museotarkastus - käytännön neuvoja

Mikä on museoajoneuvo?

Miksi pyörästä museoajoneuvo?

Miten pyörä kuntoon?

Milloin museotarkastukseen?

Miten valmistautua museotarkastukseen?

Rahaa

 

Timo Hämäläinen toi keväällä 2001 kaksi harvinaista 50-luvun Tunturia museotarkastukseen. Miesjoukko hiljentyi ihailemaan hienosti tehtyä entistystä.


Varsinkin keväisin liikkuu seudulla henkilöitä, jotka kiihkeästi haluavat saada moottoripyöränsä museoajoneuvorekisteriin. Mistä soidinmenosta on kysymys? Voidaanko heidän halunsa tyydyttää? Jo vain, kunhan asiat hoidetaan viisaasti. Seuraavassa asiaa koskevaa viisautta.


Mikä on museoajoneuvo?

Tuoreimman virallisen määritelmän mukaan "Museoajoneuvo on katsastustoimipaikan valtakunnallisen rekisteröidyn museoajoneuvojärjestön lausunnon perusteella museoajoneuvoksi hyväksymä ajoneuvo, jonka valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta ja joka on säilytetty alkuperäistä vastaavassa kunnossa tai entistetty asianmukaisesti."

Mitä se on, arkikielellä ja museotarkastuksen kannalta?

1. ajoneuvon hyväksyy, jos kaikki on kunnossa, museoajoneuvoksi katsastustoimipaikka. Sama konttori, mikä katsastaa autoja.

2. jotta katsastustoimipaikka hyväksyisi ajoneuvon museoajoneuvoksi, on omistajan voitava esittää valtakunnallisen rekisteröidyn museoajoneuvojärjestön lausunto, jossa todetaan, että vaatimukset kunnosta ja iästä täyttyvät.

"Valtakunnallinen rekisteröity museoajoneuvojärjestö" on tässä tapauksessa Veteraanimoottoripyöräklubi eli lyhyesti VMPK. Vain sen valtuuttamat museoajoneuvotarkastajat voivat antaa tarvittavan lausunnon moottoripyörästä.

Onneksi tarkastajia on Kuopion seudullakin: Savon Konepyöräilijöistä ovat valtuutettuja tarkastajia Ilpo Sinevaara (p. 0400-988190) Siilinjärveltä ja tämän kirjoittaja, Veijo Saano (p. 050-5114047) Kuopiosta.

Lisäksi tulee toinenkin hyvä uutinen: museoajoneuvon ikävaatimuksen suhteen ollaan siirtymäajalla, joten moottoripyörän on oltava vähintään 25 vuotta vanha (valmistusvuosi 1977 tai sitä aiemmin, kun asiaa tarkastellaan vuonna 2003). Vasta vuonna 2008 tulee 30 vuoden ikävaatimus voimaan.

Takaisin alkuun >>


Miksi pyörästä museoajoneuvo?

Tärkein syy on se, että tuolloin olemme säilyttäneet historiaa. Meillä on elävä - ainakin kulkeva - näyte ajoneuvoista, joilla ajettiin menneinä vuosikymmeninä. Usein varsin harvinainen, sillä suurin osa moottoripyöristä romutetaan tai päästetään tuhoutumaan. Niinpä jopa sellaisista malleista, joita on aikoinaan liikkunut Suomen teillä suuria määriä, on vuosikymmenten jälkeen vaikea löytää yhtään ehjää yksilöä.

Vanhan pyörän kunnostaminen on ansiokas kulttuuriteko. Voi ihan aiheellisesti olla vähän ylpeä ajellessaan museoajoneuvolla. Iloiset ja ihailevat katseet seuraavat museopyörän kulkua! Silmät voivat vähän vetistää, jos kyseessä on kaksitahtipyörä.

Vasta museoajoneuvoksi rekisteröinti on virallinen varmistus siitä, että vanha pyörä on alkuperäisen kaltainen. Museoajoneuvostatus tuo ajoneuvolle lisäarvoa, joka näkyy jopa myyntihinnassa. Tietysti kun laskee pyörän entistämiseen uhratut työtunnit ja osien ostoon, maalaukseen, kromaukseen yms. laitetut eurot, joutuu toteamaan, ettei museomoottoripyörästä saa rahojaan juuri koskaan takaisin.

Bisneksestä siis ei ole kysymys, mutta museoajoneuvon status tuo rahallista säästöä vakuutusmaksuihin. Siinä missä tavanomainen ympärivuotinen pakollinen liikennevakuutus voi maksaa - pyörän moottorin iskutilavuudesta riippuen - jopa yli 1500 euroa, maksaa museopyörän vakuutus vain noin 30 euroa.

Vakuutuksen ehto on, että pyörällä ajetaan enintään 30 päivänä vuodessa - mihin aikaan vuodesta tahansa, mitään seisonta-aikoja ei tarvitse eikä voi soveltaa. 30 päivää riittää mainiosti Suomen lyhyen kesän aikana tehtäviin retkiin, eikä suurin ponnistuksin entistettyä aarrettaan viitsi huonoilla keleillä ulkoiluttaa.

Takaisin alkuun >>


Miten pyörä kuntoon?

Jos pyörä on entistettävä, kannattaa ensin hankkia yleisohjeet VMPK:n nettisivulta (www.vmpk.com) tai jonkin VMPK:n aluekerhon kerhosihteeriltä (Savon Konepyöräilijät: Veijo Saano, puh. 017-3645478) tai muilta museoajoneuvotarkastajilta.

Mallikohtaisten ohjeiden osalta on ymmärrettävä, että me museoajoneuvotarkastajat emme ole kaiken tietäjiä. Pyörämerkkejä on ollut tuhansia ja pyörämalleja ehkä jopa kymmeniä tuhansia, joten emme pysty puhelimessa kertomaan, onko vaikkapa 1956-mallisen Rutinoff WC-250 -pyörän tankin raidan leveys 3 vaiko 4 millimetriä.

Toki meidänkin kanssamme voi entistämiseen liittyvistä asioista keskustella siinä missä muidenkin kokeneiden veteraanipyöräharrastajien kanssa. Joskus voi olla jopa hyödyllistä käydä näyttämässä projektipyöräänsä meille ennen viimeistelyä eräänlaisen alustavan silmäyksen merkeissä. Useimmiten se ei kuitenkaan ole tarpeen.

Viisainta on selvittää VMPK:n kalustoluettelosta oman pyörämallin omistajat ja soitella heille, jos ongelmia ilmenee. Noilta kokeneilta kollegoilta voi saada neuvoja, yhteystietoja ja kopioita pyörämallin kuvista. Joskus voi syntyä kaupat puuttuvista osistakin. Eikä Internetin hakukoneita kannata unohtaa. Jos ei itse osaa tietoverkkoja käyttää, saa siihenkin apua.

Museorekisteriin pääsyn vaatimuksena ei ole, että pyörä vastaisi uutta. Jos pyörässä on selvä ajan patina ja kuluneisuus, mutta se ei ole pahasti kolhiintunut eikä mistään puhki ruostunut, on se mitä mainioin museopyörä, kunhan kaikki osat ovat paikoillaan ja toimivat. Alkuperäinen väri voi olla auringon haalistama, mutta sekään ei haittaa, jos väri on sama kautta pyörän.

Mutta aina kannattaa varmistaa vaikkapa vanhoihin valokuviin vertaamalla, että pyörä todella on alkuperäisen kaltainen. Jos ajokissa on lisävarusteita, on niiden oltava sellaisia, mitä käytettiin pyörän nuoruusaikoina.

Takaisin alkuun >>


Liika väenpaljous saattaa hidastaa museotarkastuksen edistymistä, joten itse kullekin varataan nykyisin oma tarkastusaika tunnin tarkkuudella.  Liika väenpaljous saattaa hidastaa museotarkastuksen edistymistä, joten itse kullekin varataan nykyisin oma tarkastusaika tunnin tarkkuudella.


Milloin museotarkastukseen?

Kun pyörä on kunnossa, voi ottaa yhteyttä museotarkastajaan ja kysellä, milloin tarkastuksia tehdään. Yleensä olemme aloittaneet tarkastukset huhtikuussa, joskus jopa maaliskuun puolella. Koska museotarkastuksia, kuten muitakin harrastuksia, tuppaavat palkkatyöt häiritsemään, ei tarkastustilaisuuksia pystytä pitämään alinomaa. Muutamaan kertaan kesässä on tyytyminen. Ajankohdat sovitaan niin, että voidaan samalla kertaa katsoa useita pyöriä.

Tavallisesti tarkastus pidetään Siilinjärvellä Ilpon luona, joskus myös Kuopiossa minun luonani. Vain poikkeuksellisesti teemme yksittäistarkastuksia muualla, esimerkiksi pyörän omistajan luona.

Samalla kun tarkastuspäivä sovitaan, sovitaan myös saapumisaika tarkastukseen. On suotavaa, että kukin omistaja - apumiehen kanssa, jos niin haluaa - saapuu tarkastukseen omalla, sovitulla ajallaan. Jos kaikki yhden päivän tarkastettavat tulevat yhdellä kertaa ja tuovat vielä useita ystäviä ja kylänmiehiä mukanaan, on ruuhka valmis. Touhu pitkittyy, vaikka rattoisaahan se samanhenkisten kokoontuminen tietysti on.

Kun kaikki sujuu ilman tungosta, menee yhden pyörän tarkastukseen noin tunti. Uusintatarkastus ja omistajan vaihdokseen liittyvä tarkastus ovat paljon nopeampia, koska todistuskaavake on jo aiemmin valmiiksi tehty ja siihen kirjoitetaan vain muutama lisärivi.

Takaisin alkuun >>


Miten valmistautua museotarkastukseen?

Pyörän omistajan pitää ottaa mukaan seuraavaa:

1) kopio museoajoneuvotodistuskaavakkeesta. Sen saa VMPK:n nettisivulta tulostamalla tai museotarkastajalta. Omistaja täyttää kaavakkeen mahdollisimman hyvin jo ennen tarkastukseen tuloa. Näin saadaan pyörän tekniset tiedot itse tarkastuksessa nopeasti varmistetuksi ja siirretyksi varsinaiselle tarkastuskaavakkeelle.

2) ajoneuvokohtainen historiikki. VMPK:n nettisivulta tai museoajoneuvotarkastajalta saa myös kaavakkeen "Ajoneuvokohtainen historiikki". Se on kirjoitettava - mieluiten koneella tai ainakin selvästi tekstaamalla - valmiiksi ennen museotarkastukseen tuloa.

3) valokuvat. Pyörästä on tuotava värivalokuvat (koko 9 x 13 cm, pyörä kuvattu hieman etuviistosta molemmilta puolin, 6 kpl kumpaakin kuvaa). Pyörän on täytettävä kuva mahdollisimman tarkkaan, ja kuvan taustan on oltava neutraali (ei henkilöitä, ei sekoittavia rakenteita, ei kovia väri- tai valoisuuskontrasteja), esimerkiksi pelto- tai metsämaisema, pensasaita tms. Kuvat on paras ottaa valoisassa ulkoilmassa, mieluiten pilvipoudalla tai auringon paistaessa sivumyötäisesti pyörään. Ei salamakuvia.

4) rekisteriote ja tullaustodistus. Tarkastukseen on aina tuotava pyörän rekisteriote. Jos pyörä on tuotu käytettynä ulkomailta, on tuotava myös tullaustodistus.

5) käsikirja ja muut dokumentit. Pyörään liittyviä muita dokumentteja (käsikirja, varaosakirja, mainoksia, esitteitä tms.) on tuotava, jos niitä suinkin on. Kuten edellä todettiin, jos pyörässä on poikkeavuuksia (esim. lisävarusteita tai valinnaisvarusteita), on hankittava todisteet (kopio lisävarusteluettelosta, kuvia mainoksista tms.) siitä, että ko. varusteet ovat tähän pyörään tarkoitettuja. Sama pätee pyörän väriin, jos se on harvinainen. Pyörän omistajan tehtävä on selvittää epäselvät asiat, ei museotarkastajan.

Ja sitten pyörä puhtaaksi ja vielä varmistus siitä, että se "käy ja kukkuu". Museotarkastuksen yhteydessä varmistellaan myös moottorin ja pyörän hallintalaitteiden toimivuutta, vaikka se alue varsinaisesti kuuluukin katsastusinsinöörille.

Takaisin alkuun >>


Rahaa

Museotarkastukseen tarvitaan ehtaa käteistä. Varsinainen museotarkastus maksaa 100 euroa (VMPK:n jäseneltä 50 e), uusintatarkastus 50 euroa (VMPK:n jäseneltä 30 e). Hinnat ovat pysyneet samoina useita vuosia.

Näistä summista osa menee VMPK:lle, osan saamme vaivojemme korvaukseksi me museotarkastajat. Meille voi olla tarpeen maksaa myös kilometrikorvausta (25 c/km), jos me olemme tulleet tarkastuspaikalle muualta. Lisäksi voidaan periä pieni korvaus toimistokuluista. Ottakaa käypää pientä rahaa mukaan!

Jos jokin yksittäinen asia jää tarkastuksessa auki, voidaan se useimmiten selvittää jälkikäteen ilman, että pyörää tarvitsee tuoda uudelleen paikalle tai maksaa maksua uudestaan. Harvoin käy niin, että kyseessä on täysin kelvoton tekele. Tuolloin koko touhu tehdään aikanaan uudelleen ja uusi maksukin otetaan.

Kun kaikki on hyväksi havaittu, allekirjoitamme todistuksen ja liimaamme pyörän valokuvankin siihen. Vielä tarvitaan muutamia kopioita valmiista todistuksesta, ja sen jälkeen pyörän omistaja lähtee asioimaan katsastuskonttoriin. Mutta se on jo toinen juttu eikä sitä käsitellä tässä. VMPK:n ohjeista saa opastusta siihenkin, kuten myös rekisterikilven hankintaan.

Pidetään yhteyttä!


Veijo Saano

Takaisin alkuun >>